*

eppusaarela

Työnantajan ja työntekijän moraalinen vastuu

Jos vasemmistoa ja oikeistoa kuuntelee, tuntuu että työmarkkinoiden kehittämisen kannalta kaikkein tärkein kysymys on työnantajan ja työntekijän keskinäinen suhde. Oikeiston mielestä työnantaja tarjoaa mahdollisuuden työhön perustamalla yrityksen ja ottamalla henkilökohtaisen "riskin" liiketoiminnan onnistumisesta. Riski täytyy hyvittää rahalla ja työnantajan mahdollisuudella kontrolloida omaa liiketoimintaansa.  Tämä on se "lisäarvon" kiskomisen moraalinen oikeutus. 

Vasemmiston mielestä työntekijä tekee aina enemmän kuin työnantaja ja heidän suhteensa onkin ikuisesti vääristynyt liiketoiminnan harjoittamiseen liittyvien käytäntöjen ja rakenteellisten sääntöjen vuoksi. Työntekijällä on "markkinoilla" aina huonompi neuvotteluasema ja siksi työntekijän  asemaa pitää aina pyrkiä parantamaan. Työntekijän asema myös huononee helpommin, nopeammin ja rajummin kuin työnantajan. 

Työmarkkinaosapuolten suhdetta on vaikea muuttaa koska molemmat ovat tietyssä vaiheessa teollisuussuomea rakentaneet jatkuvasti uusiutuvan moraalisen normiston, jossa edut ja arvot ovat vastakkaisia. Alussa vastakkaisuus oli myös helppo löytää maailmasta ja osoittaa, että tässä ja tuossa asiassa on epäkohta, epäreiluus ja eriarvoisuus. Tässä ajassa on uutta se, että työmarkkinaosapuolten jakoa ylläpidetään ja uusinnetaan perinteiden itsensä takia. Turhaantuneet kutsuvat tilannetta eturyhmittymäpolitiikaksi. 

Sen sijaan kaikki keskeisimmät työvälineiden omistukseen, tuotantokustannuksiin, hyvinvoinnin mittaamiseen ja jakaantumiseen ja yhteisön toimimiseen liittyvät kysymykset ovat muuttuneet ja edellyttävät uutta työmarkkinaosapuolten jakoa. Tärkeintä jaossa on juuri miettiä moraalinen vastuu uudelleen.

Oikeudenmukaisuuskysymykset on tietysti edelleen ajankohtaisia, mutta ne eivät liity työntekijän ja työnantajan väliseen suhteeseen vaan ylipäätään kansalaisten ja ihmisten väliseen kanssakäymiseen ja niihin hyvinvointimittareihin, joissa hyvinvoinnin lähteeksi ei voida osoittaa mitään yhtä lähdettä kuten bruttokansantuotetta.

Työmarkkinoiden toimimisen tärkein väline on ihmisten välinen on luottamus, joka tarkoittaa, että ihmisten keskinäisistä rooleista neuvotellaan eikä niitä lyödä lukkoon. On aivan eri asia huomata, että ihmisillä on työmarkkinoilla erilaisia etuja suojeltavanaan kuin alkaa määrittää näiden etujen avulla ihmisten asemia toisiinsa nähden. 

Joistakin ajatusketjuista on vain luovuttava. Työnantaja ei ole vastuussa työntekijän hyvinvoinnista vaan kaikki suomalaiset ovat. Silti se jolla on enemmän, myös maksaa enemmän yhteiseen kassaan. Näin ei tapahdu siksi, että rikkaat olisivat jotain velkaa vaan siksi, että heillä sattuu olemaan enemmän maksuvalmiutta.

Työmarkkinoilla ei tarvitse myöskään ottaa kantaa siihen, miten rikkaat ovat saaneet rahansa. Vauraat ihmiset saattavat perustella haluttomuuttaan maksaa veroja sillä, että he ovat ansainneet rahansa kun joku toinen ei ole ja he saattavat vielä kehittää syyllistäviä puheenvuoroja ahkeruudesta ja kyvykkyydestä. Tämä voi olla mielenkiintoinen pöytäkeskustelu, mutta sillä ei tarvitse olla mitään merkitystä sen kannalta mitä työmarkkinaosapuolet ajattelevat keskinäisistä velvollisuuksista tai verotuksesta. 

Työnantajaa ja työntekijää voi edelleen kutsua näillä nimillä silloin kun se on heidän keskinäisen suhteensa tarkastelun kannalta jotenkin olennaista, mutta muussa (moraalisessa) mielessä pitäisi keksiä ihan uudet nimet. Ehdotuksia otetaan vastaan!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Kari Ahveninen

Tässäpä sinullekin kertomus siitä kuinka hallitus meitä suojelee, ja asettaa työnantajan ja työntekijän johonkin asemaan:

http://perjantaikokki.fi/2014/03/18/tyosuojelu/

Jos virkamiesvalta on tätä luokkaa, niin missä on luottamus? Kellä on moraalinen vastuu? Ketä pompotetaan, työnantajaa vai työntekijää, vai molempia?

Toimituksen poiminnat